sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Kaikille kivaa viikonalkua!

Niin se taas uusi viikko alkaa. Jotenkin nämä viikonloput menee hujahtamalla ohi. Huomenna taas työpäivä. Kävin postittamassa muutaman paketin ja kirjeen. Eli viidelle on tulossa postia :)



Nyt äsken lähtivät virpojat. Pieni Seela virpoi ukkia ja mummia. Oli peräti kaksi vitsaa vääntänyt. Seela sai palkaksi suklaapupun, kaksi suklaamunaa ja mummin tekemän puisen, ikkunaan ripustettavan linnun. Minä taas sain siivousvälineet :) Ensi viikolla on Turusen tuvassa puhdasta. Toivottavasti jaksan tai viitsin mopata koko mökin. Ulkona on niin ihastuttava ilma, että viitsiikö aikaa tuhlata siivoamiseen, kun voi ulkoillakin. Saas nähdä. Renja läksi isänsä kanssa elokuviin. Minä en jaksanut, tai halusin olla yksikseni. He menivät katsomaan "Mustesydäntä". Minua ei oikein fantasia kiinnosta. Tykkään yleensä todenperäisistä jutuista. Olenhan minä tehnyt ahkerasti käsitöitäkin ja askarrellut. No, kuvassa on minun tekemä pupu, vaikka Seela sanoikin sitä nalleksi :). Minä sovelsin Orvokin neuvomaa pupua. No, en osaa se on nähty. Orvokki on tehnyt hienoja pupuja omassa blogissaan. Lumikiteen peittoakin olen yhdistellyt, sekä neulonut. Saas nähdä milloin villatakki valmistuu :).

Eilen soitti sisareni Helsingistä ja menipä meillä tunti rattosasti siinä puhelimessa. Mukavaa, kun sisarusten kanssa on hyvät välit. Taidanpa ensi Jouluksi tehdä jokaiselle sisarelleni jotain neulomalla. Eli oman villatakin jälkeen aloitan tekemään kesäkuussa syntyvälle pojan vauvalle villapukua ja sen jälkeen pitää jo aloittaa Joululahjojen teko.


Milloinkahan mulla on kehityskeskustelu osastonhoitajan kanssa. Taidanpa ehdottaa siinä, että alan vapaaehtoisesti, työaikani ulkopuolella pitämään palvelutalolaisille viriketunteja kerta viikkoon. Tottakai siihen kuuluu askartelu, mutta myös luku- ja runopiiri sekä ajattelin myös Raamatuntutkiminen (jos ketä kiinnostaa) Raamattutunneilla voisimme laulaa myös. Tai asukkaat laulavat ja minä kuuntelen :) Tuo lauluääni on nimittäin kehnoimmasta päästä. Runoja voisivat vanhukset lukea vuoronperään itse. Pitäisin virikepäivänä tarvittavat tarvikkeet mukana. Kaikkea sitä minäkin unelmoin, mutta minulla nämä unelmat ovat niin pieniä, jotta varmaan ne toteutuvatkin jossain muodossa.


Mukavaa viikonalkua jokaiselle.
Tässä vähän kuvia Palmusunnuntaista.





2 kommenttia:

tuulis kirjoitti...

Ihana unelma, toivottavasti se toteutuu :D

ja hei, ei minullakaan ole lauluääntä mutta minä vaan hoilaan menemään jos siltä tuntuu. :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Mukavaa viikonalkua sinullekin :). Kuinkas teilläpäin, saako vanhuksille kertoa Raamatusta noissa tiloissa/tilaisuuksissa? Minuahan yhden nokialaisen vanhusten palvelutalon vapaa-ajanohjaaja kutsui pitämään juttutuokioita vanhuksille. Ilmeni sitten, kun ammattini kuulivat, että jotkut olisivat olleet halukkaita keskustelemaan uskonnollisistakin kysymyksistä. Vaan eipä kuulemma ollut sovelias puheenaihe, vaikka olin tähdentänyt, että en hartaus- tai käännytyskeskusteluun rupeaisi. Ihan oman teologisen faktatietopohjani kautta olisin vain keskustellut, pysytellen ihan "tieteellisellä" tasolla. Kuulemma pappi käy säännöllisin väliajoin pitämässä vanhuksille hartauden, ja se on ok, mutta vapaa-ajanhetkiin ei minkään uskonnon sekoittaminen ole luvallista. Hiukka tuo kyllä huolestuttikin, kun mietin, että ehtiiköhän se hartauksia pitävä pappi koskaan vastailla vanhusten kysymyksiin... Ja jos ei ehdi, niin kuka ehtii, jos minäkään en saa. On se kumma, että meillä Suomessa niin pelätään tuota uskonasioista puhumista. Ja hyvänen aika, siitähän voi tosiaan puhua niin monella tavalla, myös muulla, kuin ns. "käännyttävästi"!