tiistai 31. maaliskuuta 2009

Viimeinen sairaslomapäivä

Niin se vain on yli kuukausi vierähtänyt siitä, kun viimeksi olin työssä. Huomenna on pakko jaksaa, vaikka olisinhan minä mieluusti ollut kotonakin. Alhainen verensokeri mietityttää. Huimausta on edelleen ollut. Verenpaineesta se ei johdu, koska verenpaine on luokkaa 125/85. Elikkä lääkitys on auttanut siihen.

Tässä lomalla ollessa on tullut mietittyä kaikenlaista. Tänä aamuna mieleeni putkahti, että minun mieleen painuvin asuste on 14-v., saatu villatakki. Polviin ulottuva, viininpunainen ja kultaiset napit. Pidin sen melkein puhkipoikki, niin mieluinen se oli. Minun äitini neuloi sen minulle.

Toinen asuste, joka on jäänyt mieleeni on 12-vuotiaana saatu punertavan beige housuasu. Eli siihen kuului suorat housut ja polviin ulottuva (kellomainen helma) takki. Äitini osti sen "Kekäleestä" lapsilisillä ja minä itse sain olla valitsemassa sitä. Sekin asuste kului puhki. Pidin sitä monta vuotta.

Ihan pienenä sain äidin ompeleman mekon. Se oli musta väriltään, mutta kirjailtu kauniisti. Olin noin 4-vuotias ja rakastin sitä mekkoa.

Olin 9-vuotias, kun äitini neuloi minulle (murrettu vaaleanp.-valkoinen) villapaidan ja sain vielä punaiset hiihtohousut kouluavustuksena. (siis me olimme myös köyhä perhe, 6-lasta ja vähätuloiset vanhemmat) Tämäkin oli erittäinen mieluinen asuste.



Kertopaaka kommentteihin, mikä (mitkä) asusteet ovat olleet mieluisimpia elämänne aikana.

Tässäpä Pirjo neuloo :)




Vieläpä kerron vähän tuosta lapsuuden perheestäni. Äiti teki kolmea työtä ja ehti siihen neuloa ja ommella. Isä oli rakennuksilla töissä (oli myös luottamusmiehenä.) Vanhemmat siis raatoivat itsensä väsyksiin. Mutta meistä kaikista lapsista kasvoi työtä arvostavia aikuisia. Yksikään ei ole joutunut "hunnigolle". Vanhin veljeni nousi työstään asiapojasta - myyntipäälliköksi, sisareni toimii kehityspäällikkönä, toinen veljeni on arvoltaan "tohtori", toisella sisarellani on monta ammattia, ompelija, keittäjä ja hän on todella taitava käsitöissä sekä hoiti äitini loppuun saakka. No, sitten olen minä, liekö hunnigolla. Nuorin veljeni kuoli viisi vuotta sitten. Hän asui perheineen Australiassa ja oli siellä rakennusmestarina.


Siis tällainen sisarussarja.


edith... klo 12.30. Kokeilin piirrustustaitoja (en ole piirrellyt vuosikymmeniin) Piirsin oman kuvan 9-vuotiaana. Päällä on: äidin neulomat villapaita, pipo ja sukat. Kouluavustuksena saadut hiihtohousut ja joululahjaksi saadut karvarukkaset, monot peritty sisaruksilta.


2 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Ihana kuva sinusta:)
Minullekin tulee lapsuudesta mieleen muutama vaate, jotka tosiaan pidin ihan rikki , puhki, ja kun elettiin köyhästi eiollut vara uusiin kuin hyvin harvoin, muistan kun alaluokilla sain koulusta vaatekupongin,s illä sai ostaa kengät tai jonkun vaatteen, se oli siihen aikaan vähävaraisille tarkoitettu avustus.Muistatko Pirjo oliko sinun aikana koulussa avustuksia? Muistaako kukaan muu näitä avustuksia?

Anonyymi kirjoitti...

Minä muistan, etä oli sellaisia avustuslappuja, joita jaettiin koulussa... Olen tehdaspaikkakunnan lapsia ja siellä ei tehtaan ansiosta ollut kovin yleistä niiden avustuksien saaminen. Aina tietenkin on ollut joukossa suuria perheitä, joissa ei molemmat vanhemmat voineet kodin ulkopuolella olla työssä. Tehdaspaikoilla on naisillakin ollut mahdollisuus työssäkäyntiin aika hyvä vaikka ei olisi ollutkaan mitään erityistä koulutusta...