Paljon on ollut puhetta ihmisten työkyvystä ja eläkkeistä yms. Kerronpa omakohtaisen tarinan siitä, miten selvisin masennuksen syövereistä työkykyiseksi.
Työpaikkani oli kiireinen, stressaava, mutta monipuolinen. Työpaikallani oli myös kiusaamista ja nokkimisjärjestystä. Siellä oli myös mukavia ihmisiä, jotka eivät puhuneet kenestäkään selän takana, lohduttivat ja olivat läsnä.
Sairastuin kuitenkin. Masennukseni oli syvää. Ei ollut elämänhaluja. Olin kuin pystyynkuollut. Kuitenkin sain jostain voimaa ja olin tiiviissä yhteydessä työterveyshuoltoon, mielenterveystoimistoon, esimieheeni, työsuojeluun koko sairauteni ajan. Olin myös yhteydessä tähän työtoveeriini, joka oli läsnä ja innoitti paranemiseen. Häneltä sain tukea ottaakseni yhteyttä työsuojeluun ja työterveyshuoltoon, jota kautta myös esimieheeni. Kävimme aika-ajoin keskusteluja yhdessä, työterveyshoitaja, esimies, työsuojeluvaltuutettu, kiusaajani (ei olisi ollut tarpeen, koska tavat eivät muuttuneet eiä keskusteluissa tullut mitenkään ilmi, että hän sabotoi minua). Mutta muuten, kaikki keskustelut tulivat minun parhaakseni ja pysyin koko ajan mukana, mitä töissä tapahtuu ja mitä minulla on odotettavissa töihin paluun jälkeen. Toiveeni otettiin kiitettävästi huomioon ja onneksi minulla oli ymmärtävä esimies. Nuori, vastavalmistunut yht.kuntatiet. maisteri. Mutta kuitenkin niin osaava ja empaattinen. Työtoverini (lähimmän, ihanan) kävin keskusteluja puhelimitse, kävin työpaikalla hänen luonaan sekä kävimme yhteisellä päiväkahvilla. Tämä työtoverini oli myös tukenani silloin, kun jouduin sairaalaan. Minusta tuli kuin tulikin, työkykyinen. Kuitenkin myöhemmin katsoin parhaakseni vaihtaa työpaikkaa ja esimieheni oli vaihdoksessa suurena apuna. Olin todella syvällä, mutta myös oma toimintani auttoi minua paranemiseen kuten myös tämä työtoverini ja koko organisaatio.
Kaikilla ei tietysti ole yhtä hyvin, mutta sietäisi miettiä sitä, olisiko tällaisissa tapauksissa työttömistä apua, jotka palkataan paikkaamaan sairaslomalaisen töitä. Mielestäni hän olisi myös avainasemassa pitämään yhteyttä masentuneeseen ja esimieskin voisi aika ajoin soitella sairaslomalaiselle ja kysellä kuulumisia.
Mutta sairaudesta voi kyllä parantua työkykyiseksi. Joillekin sopisi varmaan osa-aikainen työ ja jatkossa kokopäiväinen. On niin paljon mahdollisuuksia lievittää kynnystä palata työelämään.
jk. klo 12.10. Anteeksi Blue, kun kävin blogissasi kommentoimassa edelliselle nimimerkille. Eihän blogisi ole mikään keskustelupalsta. Anteeksi suuresti!!!!!
Kuitenkin haluan vielä sanoa nimimerkille, että sisaresi olisi ollut sairaalahoidon tarpeessa ja sielläkin tekeminen on yksi hoitokeino.
Minä itse jouduin sairaalaan, kun läheiseni toimittivat minut sinne ja olen kiitollinen, että niin tapahtui.
Ja masennukseni lääkäri luokitteli syväksi masennukseksi.
Terapiaa en tarvinnut, koska lähiverkosto toimi hyvin terapeuttinani.
muoks.. klo 15.05 Herätti myös ristiriitaisia ajatuksia eräs kommentti. Yhteiskunnan pitäisi joustaa, jos kertakaikkiaan ei ole tyyppiä 8.00 - 16.00. Voisin sanoa, että useimmat meistä ei ole, mutta mitä siitä tulisi, jos esim. kaupan kassa tulisi töihin klo 23.00 ja sanoisi, että en ole päivätyyppiä, siksi työskentelen tähän aikaan. Miten ihmiset tietäisivät asioida, jos virastoissa työskentelevät tulisivat töihin siihen aikaan kuin haluaisivat. Kyllä minun mielestäni ihmisen pitäisi mennä itseensä ja sopeutua sääntöihin.
Kommentista myös paistoi läpi, että jos ei ole työhaluja, niin miksi pakottaa töihin. Eihän tässä ketään ole tarkoitus pakottaa töihin. Jos on varaa olla kotona (en tarkoita omaisten, lapsien hoidollisesta syystä), niin sitten on omilla varoillaan, eikä yhteiskunnan tukiloilla. Ei minusta ainakaan ole kiva puurtaa töissä tietäen, että osa veroeuroistani menee näille vapaa-ajan viettäjille. Mutta, jos voi olla omillaan kotona, niin sitten on. Jääpähän työpaikat työtä haluaville.
Vastaus kommenttiin: Eiköhän ihminen ole alunperin luotu tekemään työtä. Tottakai pitää antaa osa-aikamahdollisuudet yms. Nykyaikana on mahdollisuus valita ammatti. Jos nykyiseen ammattiin ei riitä rahkeet, niin sitten on mahdollisuus kouluttautua uudelleen (tarkoitan alle 50) ja sitä kautta saada sopivampi työ. Jos on todella sairas, niin silloin on tottakai saatava eläke. Mutta työhaluttomuutta en halua maksattaa yhteiskunnalla. Ja nykyaikana on joka paikka tietoa tulvillaan mahdollisuuksista. Mutta minulla on kyllä sellainen ajatuskanta, että jokaisen, joka kykenee, on annettava oma roposensa yhteiseen kassaan ja sitä kautta myös omaan elantoon.
Sealle vastaus: Katsopa profiilistani, perheeni on ollut melko iso, ei 2 henkeä. Asumistukirajat ovat todella niin pienet, että vaikka kaksi henkilöä perheestä olisi töissä minimipalkalla ja lapsia on kolme, niin asumistukea ei ole herunut. Mistä tiedän??? Olen ollut asumistukien vastaava silloin kun asumistuet olivat kunnalla. Voisin sanoa, että nämä marttyyrit kelalla, sos.toimistossa, terveysasemilla, sairaaloissa hoitavat juuri sinun tämän hetkistä toimeentuloa. Palkat eivät ole vähemmän koulutetuilla päätä huimaavia. Jos me, kolmihenkinen perhe saisimme 3 x 700 euroa asumiskulujen jälkeen käteen. Olisimme todella hyvätuloisia. No, se tuosta rahasta. Sea, millälailla Kelan pitäisi arvostaa lukio-opintoja? Minusta riittää, kun itse arvostat ja sitä kautta myös läheisesi arvostaa. Aivan varmasti. Huomaan, että sinulla on kirjoittaminen hallussa. Miksi et kirjoita kokemuksiasi, elämäntarinaasi tai vaikka mitä!!! Se on todella terapeuttista. Ei sitä tarvitse tuoda julkisuuteen, jos ei halua, mutta avoimuus kyllä on kannattava ratkaisu. En huomannut sanoa yllä, että juuri kirjoittaminen paransi minut lopullisesti sairaudestani. Tai onhan minulla se sairaus, mutta pysyy kurissa. Olen myös ylläpitänyt terveyttäni askartelemalla, käsitöitä tehden, kirjeenvaihtoa harrastaen, lukien. Tiedätkö Sea? Sinuakin viihdyttävät joka päivä kirjailijat, jotka ovat kirjoittaneet yksinäisyydessä tekstejään moneen kertaan muokaten, välillä vihastuen kustantajan epäämiseen, mutta kuitenkin paremman päivän tullen jatkaen ja muokaten. Minä olen kiitollinen jokaikiselle kirjan kirjoittaneelle, että olen saanut viihdytystä arkeeni. Sama juttu on elokuvien tekijät, näyttelijät, kulissien taikojat. Esimerkkejä voi sanoa, vaikka kuinka paljon. Kiitos kaikille, jotka teette arjestani Juhlaa.
15.3.2009 Selvennän vielä omaa sairauttani. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kuuluu masennus ja mania. Yleensä manian jälkeen tulee syvä masennus. Vertaistuki ei kohdallani oikein toiminut, jouduin sairaalaan! Enkä usko, että se toimii monienkaan kohdalla esim. täällä blogimaailmassa. Siinä vain menee syvemmälle omaan sairauteensa vertaistensa kanssa.
Monilla ihmisillä on jostain syystä kehkeytynyt vahva "minä keskeisyys". Miksi minua ei hoideta? Miksi en saa rahaa? Miksi minua ei ymmäretä? Kehottaisin kyllä menemään itseensä.
Ammateista sen verran, että tosiaan sairaaloissa, sosiaalivirastoissa, kelassa yms. on pienipalkkaisia virkailijoita, jotka puurtavat toisten ihmisten eteen paljon.
Suurempi palkkaiset ovat puurtaneet aikoinaan opiskelunsa eteen sinnikkäästi, päämääränä oma elanto ja myös auttamishalu.
Jokainen valitsee itse elämänsä suunnan, siitä ei pääse mihinkään.
Minusta on kamalaa, kun ihmiset puhuvat näin jostain ammatista: "joku mutterinpyörittäjä". Siis jokainen ammatti on arvokas. Omalta osaltani olen pitänyt myös huolen, että läheiseni arvostavat ihmisiä, ammattiin, siviilisäätyyn, rotuun yms. katsomatta.
Niin, huomenna pitäisi mennä töihin. Pääsiäinen on vietetty hiljaiselon merkeissä. Vieraita ei käynyt ja tänään kävimme kirpparilla ja samalla siskon tykönä. Täälläkin on ollut kovin hiljaista. Aamulla tuntui, että mökkihöperöksi tästä kohta tulee. Puhelinkaan ei ole soinut kertaakaan. No, se tietää sitä, että hiljaista on, kunnes rysähtää. Ei tätä kovin kauan kestä. Oli niin pitkäveteistä, että kävin Donnossa nettiostoksilla ja sieltä on ainakin tulossa mieltä ylentävä piristyspaketti arkeeni. Olen minä tosiasiassa neulonnut ja virkannut, ommellut ja tehnyt muutamia kortteja. Erilaisen vaihdon kortit tein myös valmiiksi. Äskettäin innostuin väkertämään Tildakortteja. Oikeastaan minä en päivisin osaa olla tekemättä mitään. Eilen olin tosi väsynyt. Nukuin parin tunnin päiväunet. Nyt on kyllä ihan pirteä olo. Taidan mennä yläkertaan televisiota katsomaan. Puolen tunnin kuluttua alkaa Salkkarit. Siinä samalla minä neulon. Käsien pitää olla koko ajan tekemässä jotain. Nytkin naputtelen tätä näppäimistöä. No joo... Oikein kivaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle, anonyymit mukaan lukien :)
Tekstit
