Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jutustelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jutustelua. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. helmikuuta 2010

Hyvää viikonvaihdetta ihan jokaiselle

Pitkästä aikaa tännekin kirjoittelen. Minulta ei nuo kivut lopu. Ensin polvi kipeänä, sen jälkeen varvas murtunut, seuraavaksi pääni isken roskakopin kamanaan, sitten peukalon tökkäsin auton aurinkosuojaan (vähän kipeä) ja eilen alkoi armoton hammassärky. Kaksi alahammasta (edestä) liikkui ja ne saivat julmettoman hermosäryn aikaan. Tänään ne hampaat (muutama tunti sitten) poistettiin. Nyt pystyn syömään vain jugurttia. Maaliskuussa alkaa hammaslääkärissä juoksu. Ylhäällä on proteesit ja tukihampaiden rankoja kolme, mitkä pitää poistaa (juuria). Alhaalta pitää poistaa loput etuhampaat, ne kaikki liikkuvat. On proteesien teko edessä ylhäältä korjataan ja alhaalle täydellinen proteesi. Sitä se vanhuus teettää. Tosin olen koko ikäni juossut erittäin usein hammaslääkärissä. Minulla on iensairaus, mikä tekee taskuja hampaiden juuriin ja ne pakottavat. Piti käydä tänään Tuupovaarassa asti hammaslääkärissä. Toivottavasti saan ensi yön nukkua kunnolla. Huomenna onkin tyttöjen päivä. Renjan kaveri tulee yökylään viikonlopuksi ja mies menee huomenna Imatralle moottoripyörätuttuja tapaamaan. Lupasin Renjalle, että huomenna tehdään lettuja vino pino. Olen minä käsitöitäkin harrastanut. Neulekone on hurissut ja käsinkin olen parit sukat neulonnut sekä lappuja ystävyyden peittoon virkannut. Tämän blogin päivittäminen vain jää hieman vähäiseksi. Mutta kaikesta huolimatta, elämäähän tämä vain on ja toivon kaikille mukavaa viikonloppua.

Ruiskaunkille vastaus: Minä virkkaan ystävyydenpeiton palat yhteen :)

perjantai 28. elokuuta 2009

Myöhästyneet onnittelut :)


Renja teki näin hienon korttitaulun minulle. Itse piirtämä. Minusta tuo on tosi hieno. Soitin lekurille varjoainekuvauksesta ja tuomio ei syöpää!!!! :). En olis ihmetellyt, vaikka olisikin ollut. Vielä pitää lääkärille soittaa puhelinajalla tiistaina. Niin, miksi en olis ihmetellyt. No, minä olen aika kova tupruttelija kotona pihamaalla. Töissä en sentään polttele. Tämän päivän minä olen ollut vielä sairaslomalla. Viime yön piti vielä lämpöä. Jospa se tästä.
Mukavaa viikonvaihdetta. Yrittelen vielä tuota kuvaa saada.

lauantai 1. elokuuta 2009

Tervehdys ystävät

Onneksi tänä viikonloppuna ei tarvitse lentää mihinkään. :) Mieheni ja tytär läksivät ajelemaan Kesälahdelle moottoripyöräilijöiden tapahtumaan. Minä täällä eläinten kanssa kotona puuhailen. En mitään sen kummempaa kuin neulon ja teen kortteja. Miehellä on vielä ensi viikko lomaa ja hänelle on vielä tätä siivousurakkaa. Eli loput matot pitää pestä ja kuurata lattiat. En minä käskenyt, vaan itse sanoi tekevänsä.
Kyllä te blogiystävät olette mahtavia ihmisiä. Kiitos kaikille blogissani vieraileville ja kiitos ihan kaikille, kun ootte niin ihania. Nyt taidan keitellä kahvit ja ruveta neulomaan Renjan kaverille pipoa eli samanlaista kuin Renjalle. Tuossa taannoin näytin sitä tässä blogissani, sellainen kelta- musta. Tuli taas kuvaton postaus, mutta en jaksa tänään kuvata mitään. Muuten, eilen ei tullut yhtään mitään postista. Se on tosi harvinaista meillä.

Vaihtaisiko joku minun kanssani A5 kuorellisen askartelukamaa?

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Ihanaa päivää ihan kaikille

myspace backgrounds images


Niin se vain on kaksi työpäivää takana. Ristiselkä vaan on ollut kipeä pari viikkoa. Toivottavasti se vertyy, ettei tarvii lääkäriin lähteä. Olen virkannut ahkeraasti ympyräisiä Renjan päiväpeittoon puuvillalangasta. Tuli vähän suunnitelmiin muutos, koska Renjalle ostettiin eilen 120 cm leveä runkopatjasänky. Eli peitto on tehtävä vähän isommaksi kuin mitä alunperin suunnittelin. Olen lisäksi neulonut "hys, hys" juttuja ja leikellyt Jouluisia 3D-kuvia. Saan tehdä kerralla sitten enempi. Teen myös tilauksesta, jos joku haluaa ostaa eli 3D-kortit ovat 3 € kipale.

Minulla on ainut unelma tällä hetkellä, että voisin olla kotona kokopäiväisesti. Eli olisi sen verran rahaa, että tulisi,,e toimeen. Ei taida ikinä minun unelmani toteutua. Töissä vaan hautaan asti. Töissä on kyllä ihan mukava olla, mutta kotona vielä mukavempi. Olen tätä työsarkaa tehnyt jo 35-vuotta. Sais jo riittää. Minä en tosin edes veikkaa, mutta puolisoni tekee joka illaksi kenon ja aika hyvin on saanut. Monasti ihan 200 euroa. Se päävoitto vielä puuttuu.

No, meillä on kohta vihdoinkin uusi sauna. Laitan kuvaa, kunhan ensi kerran pääsemme kylpemään ja se tapahtuu ihan lähipäivinä.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Tänäänkin on ommeltu

Siis käsissäni syntyi kolme kesäistä etanaa. Voisin väkertää noitä päivät päästään. On ne niin mukava tehdä. Nyt minulla on kuusi erilaista etanaa. Voisinpa ruveta vaikka myymään näitä pientä korvausta vastaan. Olisikohan 5 euroa/kpl postikuluineen sopiva? Jätän nämä Joulumyyjäisiin, jos ei tule kauppoja.
Posti oli taas kovin laiha, yksi jäsenlehti ja lasku :(. Olen minä neuloakin kerinnyt tänään. Renjan mustasta villapaidasta on etukappale tehty ja takakappale melkein tehty. Vähän toista viikkoa olen sitä neulonut. Ei paha :).
Huomenna menemme Kuopiossa käymään pojan perheen luona.
Tänäänkään en ole siivonnut. Taitaa jäädä ikkunan pesut loppulomaan. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille ystävilleni.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Kaksi työpäivää....

lomani alkuun. Saanpahan kuukauden tehdä kotihommia. Taidanpa tehdä ihan suursiivouksen. Mattoja tosin en vielä pääse pesemään. Heinäkuun puolivälissä ostetaan se tehopesuimuri :), millä matot saa puhtaaksi. Onhan tuota muutakin hommaa. Ikkkunan pesua, lattioiden pesua, ripsutusta ja pölyjen pyyhkimistä sekä kaappien siivousta. On ainakin erilaista puuhaa kuin töissä ollessa. Ihan ilolla minä alan siivousurakkaan. Mukavaa nähdä kättensä tulokset. Nyt olen neulomassa Renjalle mustaa villapaitaa :). Noin 100 g neulottu. Eipähän siinä mene kuin muutama viikko, niin on valmis. Mukavaa päivää ystävilleni

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Vähän blondi

Tänään oli oikea touhupäivä. Heti aamupäivällä menimme katsomaan pojanperheen uutta tulokasta, pikkuista poikaa. Ihan oli pojan näköinen ja pikkuinen. Ei kuulemma paljon itkeskele. Ähisee ja puhisee :) Sen jälkeen olikin kampaajan vuoro. Tytär leikkasi hiuksensa hieman enemmän revityn näköiseksi ja otti mustan värin. Minä taas en leikannut ollenkaan. Blondasin päälyshiukset ja alle tummanruskeaa. Tulipa aika blondin näköinen. Kuvaa saan vasta huomisiltana, kun tyttärellä on kamera matkassa. Veimme kampaajan jälkeen tyttären kaverinsa rippijuhlille ja sinne tielle jäikin huomiseen. Tulimme kotiin vasta muutama tunti sitten. Ilma on kovin hiostava ja väsy painaa silmiä. Mies läksi vielä moottoripyörällä ajelemaan ihan kaupunkiin asti. Minä taidan lähteä yläkertaan lueskelemaan. Pitäisi pari pakettia väsätä ensi viikon alkuun, mutta ne minä teen vasta maanantaina. Oikein mukavaa viikonvaihdetta ystävilleni.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Sain kirjan :)


Käykääpä vilkaisemassa Ulpun blogia.
Eilen minulla oli vuosilomapäivä. Kävin tohtorilla ja sain lääkettä. Tämä minun sairauteni on sellainen, että toisinaan voin olla pitkiäkin aikoja ilman lääkettä, mutta toisinaan pitää aloittaa taas. Itse minä huomasin, että tarvitsen jotain eli masennuslääkettä ja psykoosinestolääkettä. Syönpähän nyt jonkin aikaa. Olo on kyllä paljon parempi kuin vähän aikaa sitten.
Niin, töissä käyn edelleen, vaikka kyllä mieleni tekisi jäädä kotiin. Katsotaan nyt. Olen ollut aika väsynyt päivisin. Syön niin paljon lääkkeitä. Verenpainelääkkeet ja pulssin alentamislääke.
Toivottelen kuitenkin kaikille mukavaa loppuviikkoa. Tosin kyllä vielä käväisen jonakin päivinä kirjoittamassa tänne.