Kun olimme lapsia, niin naapurin emäntä tuli sukkakutimensa kanssa kylään. Hän oli äidin ystävä. Silloin ei joka mökissä ollutkaan kännykkää, eikä puhelinta, saati sitten internetyhteyksiä. Naapurit olivat ystäviä. Naapurisopu oli (ainakin minun muistoissani) valtavan hyvä. Naiset saivat keskustella, tehdä käsitöitä kaikessa rauhassa ja me lapset leikimme sovussa naapurin lasten kanssa. Näitä ystäviä äidillä oli paljon. Naapurustoksi katsottiin kaikki viiden kilometrin säteellä asujat. Vieraat otettiin aina sydämmellisesti vastaan ja ensimmäinen kysymys naapurilta oli: "Kuinka sinä olet voinut?".( usein äitini ajatteli ääneen:" Mitenkähän se "Selma" voipi? Ja heti perään lähdimme koko popula kyläreissulle) Sen jälkeen juttelu luisti ja sivuttiin, jos jonkinlaisia asioita. Äitini keitti ihan aina kahvit, olipa naapurin emännällä tuomisia tai ei. Yleensä heillä oli mukana jotain esim. leivottu pullapitko tai kahvipaketti. Koskaan ei tarvinnut varata aikaa, että sopiiko sinulle vierailu, vai ei. Sitä pyrähdettiin ihan spontaanisti kylään. Minusta tuo aika on muistelemisen arvoista. Oliko niin paljon masennusta? Ei mielestäni. Ystävät hoitivat terapiat, siivousavut yms., kun sellaista tarvittiin. He tulivat aina "oikeaan" aikaan kylään. Joskus tuntuu siltä, että haluaisi todella palata menneeseen. Silloin ainakin henkinen hyvinvointi oli paremmin kuin nyt.
Nykyään pitää kännykällä varata aika ystävälle. Olemme kalenteri riippuvaisia. Ystävä katsoo kalenterista vapaan ajan ystävänsä huolille ja samalla voi omat huolensa purkaa. Yleensä tavataan vain jossain "kahvilassa", missä ei voi edes puhua kunnolla, kun korvia on joka paikassa.
Jos kotiin tulee yllätysvieras väärään aikaan, ollaan vaivaantuneita eikä edes keitetä "kahvia", kuten tapana on. Ajatellaan monasti, että minun pitäisi ehtiä tekemään "sitä ja tätä", mutta tuokin tuli taas tänne aikaansa kuluttamaan.
Olen jonkin verran perinnyt äidiltäni näitä entisajan tapoja. Meille saa tulla kyläilemään milloin vain. Mutta harvoinhan sitä tapahtuu, kaikilla on niin julmetun kiire, ettei perässä tahdo pysyä. Itsekin sorrun joskus kiireeseen ja menen nykyajan valtaväestön mukana. Onhan minulla ystävinä, ""kännykkä, tietokone ja televisio". Ei minulta mitään puutu :)
Oikein mukavaa vierailupäivää ihan kaikille.
Olen muuttanut.
-
Upouusi blogini löytyy osoitteesta:
korttivintti.blogspot.com
Tavataan siellä kortteilun merkeissä. Tämä blogi sulkeutuu päivitysten
ostalta.
15 vuotta sitten
Tekstit
7 kommenttia:
Hyvää sunnuntaita! Asiaa puhut, painavaa asiaa. Itse olen niin nuori etten muista tuollaisia kyläreissuja. Toki käytiinhän sitä mummoloissa, jne. Mutta minä olen jo sitä kalenterisukupolvea. Harmittaa! Sorrun itsekin siihen, että ei nyt, kiitos! Näin se menee, että esim. synttäreiden vietot on kalenteriin varattava siten, että yhdelle tai kahdelle pitää ekana soittaa "oletko vapaalla silloin ja silloin" ja sitten lyötävä päivä lukkoon. Mies muistelee omasta lapsuudestaan, että naapurista oli tullut aina vanha pappa sunnuntaisin kylään tänne ja kyydittänyt selässään lapsia lattialla kontaten. Muutaman tunnin oli aina ollut ja sitten palannut hyvillä mielin kotia. Ei tälläista ole enää. Mutta mikäänhän ei estä elvyttämästä perinnettä. Juuri eilen radiosta kuuntelin kuinka tämä lama-aika herättelee ihmisissä oikeita arvoja ja luo uudelleen yhteisöllisyyttä keskuuteemme. Ja se on hyvä se.
Mukavia muistoja minunkin lapsuudesta. Meillä kävi melkein joka päivä vieraita, ne poikkesi ohikulkiessaan tai muuten vain istumaan ja rupattelemaan ja äiti otti aivan avosylin vieraat vastaan ja aina keitti kahvit ja jos oli ruoka-aika, niin vieraatkin istutettiin syömään,niin se vain meni-silloin! Nykyään ei enää mennä spontaanisti toisten luo, siihen sorrun itsekin, se on nykyaikaa ja siihen on sopeutuminen.
Joskus kyllä lapsuudessa minua rasitti ne ainaiset vieraat, tuntui että olivat yhtenään kylässä, ainakin murrosiässä se rasitti., mutta se oli muuten ihana aikaa.. voisi muistella vaikka kuinkaa lapsuutta ja nuoruutta.
Aurinkoista Sunnuntaita!
Minä tykkäisin jos meille piipahtaisi joku ihan ilmoittamatta :) ja kahvia saa, vaikka muuta ei olisikaan. itseäkin välillä harmittaa, kun ei kukaan käy. Me tehdään joskus - hyvin harvoin tosin - yllätysvierailuja. Moni ei niistä enää tykkää, ja tosiaan pitää varata aika kalenterista jo viikkoa etukäteen :(
Minä olen periaatteessa 70 luvun lapsena jo kalenteri ihmisiä, mutta käytännössä en ole.
Minua oikein ärsyttää, kun aina pitäisi olla kalenterin kanssa menossa ja jos johonkin on menossa niin se pitää sopia viikkoja aikaisemmin. grr!!
Meillä on eri meininki, meille saa tulla ihan vaan pimputtamalla ovikelloa ja sanomalla moi!
talo nyt elää tavallaan, että siistiä ei aina ole, mutta mitäs siitä...
kahvia meillä tarjotaan aina vieraille ja kahvileipääkin, jos sitä on. :D
Niin, meillä kulkee jonkin verran näitä soitanpa kylältä, että oletteko kotona ihmisiä ja mikäs sen mukavampaa! Pikkuveljeni taas tulevat vain ja aukaseivat oven, että moi! :D
Mutta joo, olispa enemmän sellaista vanhan ajan meininkiä,kalenterin kanssa on niin ankea elää :(
Totta puhut, ennen oli ihmiset arkisempia. Työ oli jokaisella kotona ja ei haitannut jos kaikki ei ollut tiptop. Vieras ymmärsi sen kyllä. Olen huomannut myös tuon ajanvaraamisen kahville...
Kiitos kommentistasi :)
Ne telineet on ihan carton käytöstä poistettuja korttitelineitä, niissä on jalatkin.
itse kysäisin kun lahdessa käyn tukussa äitini asioilla, että mitä milloin ne vaihtuu, kun menevät kausittain, niin sain sitten nämä ja vielä olisi tulossa yksi teline, kunhan pääsiäinen on ohitse.
Täytyykin palata tänne paremmalla ajalla lukemaan, nyt poika roikkuu jalassa :)
Osaat jakaa aikasi kaikkien blogiesi kesken. Minulla on vaikeuksia vaikka ei ole kui kolme.
Anteeksi etten nyt kommentoi tähän postaukseen. Tulin kysymään, tunnetko tämän blogin:
http://laternmagi.vuodatus.net/
Tein Ofelialle tilauspohjan ja sitä kautta tutustuin.
Lähetä kommentti