MINUN BLOGI! MINUN MIELIPITEET :)) korostan sitä, että minulla ei ole mitään resursseja evätä kenenkään sairauksien hoitamista. Jos joku saa jotain näistä sepustuksistani jotain apua, niin kirjoitukset vastaa tarkoitustaan. Jos joillekin on samantekevää, niin he eivät edes kommentoi, eivätkä tarvitse apua. Sekin on aivan jees juttu. Uskon, että myös erilaisen mielipiteen omaavat saavat edes hippusen apua ja kommentoida saa!
KOMMENTIT: Toisten ihmisten mielipiteet :))
Tässäpä Sean mielipide masennuksestani:
Kaksisuuntainen on kuitenkin ihan erilainen sairaus kun masennus jossa ei maniaa esiinny. Kaksisuuntaisessa masennuksesta noustaan ylös nopeastikin manian iskiessä päälle, masennuksessa ei nousta. Tämä on kun vertaisi syöpää diabetekseen, kaksi aivan erilaista sairautta.
No sen verran uskallan sanoa sealle, että kenenkään hoitoa en ole ollut eväämässä ja painamassa lyttyyn. Kysehän on siitä, miten saada ihmisistä työkykyisiä!
Toinen asia omasta sairaudestani, joka on nyt ollut vuosia kurissa. Minun kohdallani ei masennuksen jälkeen tullut maniaa, vaan asia oli aivan päinvastoin, maniaa seurasi syvä masennus, kestäen kaksi vuotta, Siitä sairaslomalla jokusen kuukauden ja työ elämässä rämpien masennuksen aikana jopa yli vuoden. Mutta työ lääkitsi sitä ja selviydyin elävien kirjoihin. En usko tuohon, "lääkärit tekevät vääriä diagnooseja, päätöksiä". Eivät he sitä varten ole lukeneet, että ihmisiä kyykytettäisiin.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole yksioikoinen juttu. Se oireilee jokaisella erilailla. Toiset eivät edes tarvitse sairaalahoitoa, toiset taas saavat manian aikana vakavan psykoosin ja joutuvat olemaan sairaalahoidossa useamman kuukauden ja vaikeimmin sairastuneet jopa vuositolkulla. Sen vielä voin kertoa avoimesti, kun avoimesti keskustelun aloitinkin. Taustallani on nuoruudessa sairastettu anorexia, masennusta eri mittakaavoissa, ja vaikea työuupumus v. 1991. Sairauteni diagnosoitiin v. 2001. Minua on auttanut mielenterveyshoidossa oma avoimuuteni. Mielenterveyspalveluita olen käyttänyt vuodesta 1991 alkaen, joten se ei vierasta ole. Voinpa kehaista sen verran, että Joensuun Mielenterveyspalvelut sai viime vuonna "työyhteisön kannustuspalkinnon" ja ihan oikeaan osoitteeseen meni.
Kenenkään sairautta en ole mitätöimässä, enkä hoitoa epäämässä. Enkä vertaa sitä omiin sairauksiini. Kerroinpahan vain tosiasiat, miten olen elämästäni selvinnyt "huonoista" lähtökohdista huolimatta.
Raha, ei totta tosiaan ole ollut minulle, muuta kuin välttämätön paha, mutta oivalsin sen jo lapsena, että rahaa tarvitaan elossa pysymiseen ja raha on itse hankittava. (Kertoo ihminen, joka jossain elämänvaiheessa keräsi metsästä mustikoita myyntiin, että sai sen päivän ruokarahat kokoon)
Elämänasenne ja omat valinnat ovat elämisen ratkaisevat tekijät, olipa sairas tai ei!
Jos ihminen on niin sairas, että on määrätty holhooja, niin silloin ei omat mielipiteet, asenteet tai valinnat ratkaise, mutta silloinkin kuullaan ihmistä itseään.
Olen muuttanut.
-
Upouusi blogini löytyy osoitteesta:
korttivintti.blogspot.com
Tavataan siellä kortteilun merkeissä. Tämä blogi sulkeutuu päivitysten
ostalta.
15 vuotta sitten
Tekstit
1 kommentti:
Jos tässä kokoomuksen ja keskustan hyvinvointiyhteiskunnassa halutaan taata kaikille yhtälainen mahdollisuus tulla toimeen omilla tulolla on valtion myös sitouduttava auttamaan niitä jotka apua tarvitsevat. Masennus ei ole itseaiheutettu sairaus sen enempää kun rintasyöpä. Minä olen täysin syytön omaan sairastumiseeni. Hoidon suhteen voin ottaa vastuuta ja sitä olen yrittänytkin tehdä. Mutta jo laissa sanotaan, että sairaat on hoidettava ja ihmisiä autettava tasapuolisesti. Ei tässä siis kyse ole mistään "minäminäminullekaikkiheti", vaan minä pyydän vain sen mihin olen oikeutettu tässä valtiossa asuessani. Eri asia olisi jos asuttaisiin Jenkeissä jossa köyhät ovat oman onnensa nojassa, mutta Suomi on olevinaan hyvinvointivaltio. Vai mitä varten minäkin sen 20% veroa maksan?
On todella upeaa jos jossain kunnassa mielenterveyspalvelut toimivat! Sen pitäisi toimia kaikkialla! Valitettava tosi asia kuitenkin on ettei se toimi kaikkialla. Tampereen mielenterveystoimistossa on minulle suoraa myönnetty etteivät he kykene antamaan minulle tarvittavaa terapiaa, he voivat antaa vain kerran kuussa tapahtuvaa sen hetkisten kuulumisien kertaamista, ylläpitävää terapiaa. Minä ja lääkärit olemme ihan samalla kannalla siinä, että minä tarvitse terapiaa joka on tiiviimpää ja jossa käsitellään myös menneisyyttä (sieltä lapsuudesta ne ongelmani tulevat), mutta heillä ei semmoiseen ole mahdollisuutta. Jos en pääse Kelan tulemaan psykoterapiaan nostavat lääkärit kädet pystyyn.
Minä en luota siihen, että lääkäri aina tietää mitä tekee. Esim. olin päiväsairaalassa kaksi viikkoa, josta sieltä täältä päiviä pois, yhteensä viikon verran. Kukaan lääkäri, psykologi tai hoitaja ei koskaan keskustellut minun kanssa kahden. Hoitavan tahon kanssa keskustelin alku- ja loppupalaverissa. Muun ajan tein palapelejä muiden hoidettavien kanssa sekä osallistuin ryhmiin. Koska minulla ei ole sosiaalisissa suhteissa mitään vikaa ja laittaudun aina siistiksi kun ulos lähden, sai minusta todella pirteän kuvan. Tämän perusteella päiväsairaalan lääkäri päätteli minun olevan terve. Mielenterveystoimiston lääkäri meni tämän päätöksen mukaan vaikka yritin selittää tilannetta hänelle. Kävin jopa uudelleen päiväsairaalassa vaatimassa, että pääsen päätöksen tehneen lääkärin puheille. Istuin pari tuntia aulassa itkien ja paniikkikohtauksessa, kukaan ei tullut minulle puhumaan vaikka he ohi kävelivät. Meinasin jopa soittaa itselleni ambulanssin, koska paniikkikohtaus meni jo ihan vallattomaksi enkä tiennyt pääsenkö kotiin.
Tämän tapauksen jälkeen olin terveen kirjoissa kaksi vuotta, koska lääkäri ei suostunut kantaansa vaihtamaan. Eikä ylilääkäri antamaan minulle toista lääkäriä.
En myöskään ymmärrä miksi ensimmäinen lääkärini kehotti minua hakemaan kelan psykoterapiaa kun vuosia myöhemmin (törmäsin häneen sairaalassa ollessani) myönti ettei olisi edes puoltanut koko terapiaa. En myöskään ymmärtänyt entistä lääkäriäni joka ei koskaan sanonut suoraa minulle mitä mieltä milloinkin oli vaan kertoi mielipiteensä psykologilleni joka sitten kertoi asiasta minulle. Psykologikaan ei koskaan sanonut suoraa vaan kuulin lääkäriltä hänen kantansa.
Tuossa on vain muutama esimerkki. Olen pahoillani, mutta näiden myötä meni uskoni lääkäreihin. Hekin ovat ihmisiä, vaikkakin koulunsa käyneitä, mutta erehtyväisiä silti. Mielestäni on todella väärin tuomita ihminen ulkoisen olemuksen perusteella ja mitätöidä täysin hänen puheensa. Tiedän monia masentuneita jotka näyttää ihan terveille, mutta totuus on aivan toinen (meidät on monesti kasvatettu siihen ettei muille kerrota mitä kotona tapahtuu). Tämä on asia joka lääkäreidenkin pitäisi muistaa.
On hienoa, että olet parantunut tai, että kaksisuuntaisesi on aisoissa. Silti toivoisin, että ymmärtäisit ettei kaikki parane samoilla keinoilla. Eiköhän masentunut itse yleensä tiedä mikä on itselleen se paras keino. Minulle työ olisi täyttä tuskaa ja sairastuttaisi minut vai pahemmin (kokeiltu on).
Lopuksi vielä. Minua on pompoteltu jo 8 vuotta mielenterveystoimistossa. Jos minut olisi heti hoidettu kuntoon olisi säästetty monia tuhansia euroja. Tälläinen pompottelu ei ole hyväksi kenellekkään. Minäkin haaveilen joku päivä olevani työkykyinen ja elättäväni itse itseni ammatissa josta pidän. Valitettavasti näiden kahdeksan vuoden aikana tuo haave vain tuntuu käyvän yhä utopisemmaksi. Koko kahdeksan vuoden ajan olen kuitenkin yrittänyt koko ajan jotain, töitä tai koulua. Kotona en siis ole maannut.
Lähetä kommentti