tiistai 29. syyskuuta 2009

KOHTA YÖPUULLE

3D Prom QueenOn taas tänään tullut touhuttua. Menin puoli kahdeksitoista töihin ja meillä oli kaupungin palveluas. tutustuminen. Yhdet sukat möin tänään ja yhdet on taas puikoilla. Ihanaa saada omista käsitöistä tätä tarvikerahaa. Jotenkin minä olen onnellinen ihminen. Minulla on kaikki, perhe, työ, terveys ja rakkautta sekä ihania ystäviä. Saan tehdä milloin haluan omia juttujani. Ihanaa mennä katsomaan miten pupuliini jaksaa ja jutella sille. Viikon kuluttua pitäisi pupuperheen lisääntyä.
Töissä lupasivat työtoverini tuoda minulle kankaita, jotka ovat jääneet vain käyttämättä. Minä sitten teen kankaille uuden muodon. Aivan ihanasti ovat kaikki ottaneet vastaan tämän Pirjon Flower pienen puodin. Suuret kiitokset kaikille.
Kyllä Luojaa saa kiittää tästä minun pienestä onnellisesta olotilasta. Sitä ei paljoa tarvitse, kun tuntuu mukavalta.
Olen tehnyt vähän kodin hankintojakin :) Tilasin Ellokselta vaahtomuovipatjat sänkyyni. Entisistä tulee kohta jouset läpi.
Tiedättekös, minua ei paljon harmita, jos tulee vaikka kaksinkertainen sähkölasku ja rahat juuri ja juuri riittävät siihen. Minä vain maksan ja nipistän jostain toisesta pois. Minusta on ihanaa olla kotona ja työkin miellyttää. Toivottavasti tämä olotila jatkuu. Olen tosi tyytyväinen.
Ihanaa iltaa ystävilleni





3 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Aivan ihana postaus. Tuli niin hyvä olo tätä lukiessa!

Se on suorastaan hämmästyttävää kuinka hyvän olon saa itselleen kun lukee toisen ihmisen vilpitöntä tekstiä omasta onnellisuudesta ja mitä se onni on.

LIisa kirjoitti...

Hienoa! Onni koostuu pienistä asioista,jotka on itselle isoja asioita. Tuli hyvä mieli.

Kati kirjoitti...

Hieno homma! Hyvä olosi suorastaan pursuaa rivienkin välistä. Onni on pieniä asioita!