maanantai 31. toukokuuta 2010
torstai 27. toukokuuta 2010
SAY9 käynnistyy lähiaikoina
Ajattelin pitää kierroksen SAY9 tässä blogissani, jos kannatusta tulee. Säännöistä kopsaan osan edelliseltä Say-kierrokselta. Ajattelin hieman väljentää sääntöjä. Jokaisen tulisi lähettää kuukausittain noin 10 euron arvosta ystävälleen askartelukamaa (uuden veroista). Raportointi olisi emolle kerran kuussa, jolloin raportoidaan sekä lähetetty, että saatu paketti.
Ystävät kommentoikaa, mitä mieltä olisitte SAY9-kierroksesta, mikä kestäisi 3 kk.
Ystävät kommentoikaa, mitä mieltä olisitte SAY9-kierroksesta, mikä kestäisi 3 kk.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Hyvää sateista keskiviikkoa
Nyt tällä kertaa tulee kuvaton postaus. Renja otti minun kamerani mukaansa luokkaretkelle Ouluun. Tänään läksi linja-autollinen vai läksikö niitä kaksi kuormaa kohti Oulua ja kelle yhdeksältä lähtivät. Perillä he ovat noin klo 15.00 ja kotiin päin lähtevät perjantaina.
No, en minä ihan työttömäksi jää. Meillä on Rosanna ja hänen lemmikit. Rosanna muuttaa äitinsä kanssa tähän kivenheiton päähän meistä. Sini tulee kuorman kanssa perjantaina.
Tosiaan on ollut koirien pissitystä ja ruokkimista. Meillä majailee tällä hetkellä neljä kissaa, kolme koiraa ja kaksi pupua. Rosannan koira on vielä 11-viikkoinen pentu, joten työtä vuorotta riittää. Onneksi perjantaina helpottaa. Minä jään viikon lomalle 7.6. ja menemme Renjan kanssa Helsinkiin konserttiin. En nyt muista kuka ulkolainen esiintyjä se oli. Liput on ostettu jo helmikuussa, yhteensä 120 euroa :(. No. pitää sitä jotain hupailua olla kesän ajalla. Minä aion käydä lomalla ehkä Lappeenrannassa tai Jyväskylässä. Lappeenrannassa asuu serkkuni Meeri ja Jyväskylässä veljeni Steve ja PäiviS asuu siinä lähellä myös:)
Nyt pitää selvittää Rosannan koiran sotkema sukan tekeeleeni. Tänä aamun oli kaksi lankakerää yhtenä sekasotkuna. Olin jo aloittanut sukan tekemisen, mutta nyt täytyy aloittaa taas alusta. Kyllä se koira keksii tekemistä.
Nyt kuitenkin kaikille oikein hyvää loppuviikkoa.

tiistai 11. toukokuuta 2010
Viimoinen paketti ihan nokatusten
Nyt se loppui tämän kevään snyy ja tapasin Kvaakkulin ihan nokatusten kaupungin kahvilassa. Olipa ihana tavata. Olit neulomassa kaunista huivia. Vaihdettiin muutama sana ja olit koonnut paketin upeasti Luomusta, teetä, suklaata, siemeniä, kirja (johon voin itse kirjoittaa) ja luomulankaa, mistä voi tehdä tiskirättejä. Kiitos Sinulle Kvaakkuli koko tästä keväästä. Iloisin mielin olen availlut pakettejasi. Tässä kuvaa:
torstai 6. toukokuuta 2010
Postia Päiviltä
Olen joutunut viime aikoina juoksemaan selän takia lääkärissä ja muutenkin huonon yleiskunnon takia. Tänä aamuna kävin labrassa ja verta otettiin ainakin viisi putkiloa. Olen ollut väsynyt ja saamaton.
Tässä kevään korvalla neuloin kuitenkin Maija-langasta meidän Sinille villapaidan. Sini muuttaakin kohta puoleen ihan kiven heiton päähän meistä. Saa Rosanna juosta päivittäin mummon luona. Ihanaa, kun tulevat niin lähelle. Rosannaa onkin ollut kova ikävä.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Minä Voitin....
lauantai 1. toukokuuta 2010
Hyvää Vappua!
Tulin toivottelemaan kaikille oikein mukavaa Vappua. Meillä on aika sateisen tuntuinen ilma. Saas nähdä lähdetäänkö Vapputorille tänään. Minulla on ollut niin kamalan kipeä selkä. Eilen kävin päivystävän lääkärin luona. Yhden päivän sairaslomaa raski määrätä. Ensi tiistaina käyn työpaikkalääkärillä. Yritin töissä saada työvuoroni niin, että tekisin alkuviikosta tunnit täyteen, mutta ei onnistunut. Siis joka päivä 3,36 h töitä edelleen. Tuo vaikeuttaa minun asioilla juoksua, kun joutuu järjestelemään. No, kait minä kestän.
Nyt on aika vähän siistiä paikkoja, jos selkä antaa myöten. Ihanaa Vappua jokaiselle.
Nyt on aika vähän siistiä paikkoja, jos selkä antaa myöten. Ihanaa Vappua jokaiselle.