torstai 6. marraskuuta 2014

Sain aikamoisen paketin snyyltäni

Paketti ei mahtunut edes samaan kuvaan. Niin paljon oli kaikenlaista kivaa paketissa. Kun avasin paketin, niin ihana jouluinen tuoksahdus tuli tupaan. Sain lähetystunnuksen emolta. Katsoin lähetyksen seurannasta, että paketti oli jo postissa odottamassa. Niinpä piti heti rientää kaupalle pakettia hakemaan. Samalla sain muutamia puuttuvia juttuja kaupalta, kun tyttäreni Renja täyttää huomenna pyöreät 20 vuotta. Eli juhlan valmistelua on ollut tänään ja paketti oli lisäpiristys päivääni. Paketti siis sisälsi askartelutarvikkeita, lankaa, tuoksukynttilöitä ja aivan ihana helmistä tehty enkeli. Purkissa oli pieniä lankakeriä sukkiin ja lapasiin raitalangoiksi sekä kulkusia :). No, kuvat puhukoon puolestaan ihanasta paketista.

Huovutusvillaa oli myös paketissa ja kesäisin serkkujen kanssa huovutellaan :) Ja suu makiaksi Geishalevyllä. Minulla on neljäs ja tällä erää viimeinen villatakki tekeillä. Saan sen ehkä valmiiksi marraskuun loppuun. Sitten alan tekemään Joulukortteja näistä snyyn lähettämistä tarvikkeista. Ihanat nuo sydänjutut, ne laitan ainakin kortteihin ja koristelen sitten nauhoilla. Kiitos myös kortista. Olet ihana snyy, suuri kiitos ja virtuaalihalaus.

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Siellähän on isot juhlat tiedossa. Onnittelut!

Kylläpäs on runsas paketti!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut tyttärelle näin jälkikäteen.
Hyvä, että tykkäsit paketista, jospa niillä pääsisi aloittamaan joulun odotusta :)
t. sny-parisi nro 20